Rahavaikeudet ovatkin merkki siitä, etten uskalla luottaa lahjoihini

Läpi aikuisuuteni olen kipuillut oman paikkani kanssa. 

Hankaluuksiin liittyy elimellisesti vaikeus tienata leipäni. 

Viime vuosina olen havahtunut pohtimaan, että paini rahan kanssa on oire ja että ongelman ydin piilee suhteessa omaan itseeni.

Ytimessä on ristiriita. 

Yhtäältä uskon että meidän jokaisen outous eli ainutlaatuinen tapa katsoa maailmaa ja ilmaista se, on suurin lahja jonka voimme toisillemme antaa. 

Toisaalta en luota siihen että oma ”totuuteni” kiinnostaisi muita ja kantaisi maailmassa. 

Kyse ei ole siitä etten tietäisi mitä haluan tehdä (musiikkia), vaan että pelkään antautua sille tosissani.

Koko aikuisikäni olen yrittänyt löytää tapaa jolla voisin porvarillisesti elättää itseni ja samalla ”harrastaa” musiikkia intohimoisesti. 

Monille se toimii.

Itse olen alkanut uumoilla että alitajuisesti pidän tätä kompromissia petoksena todellista kutsumustani kohtaan.

Ainakaan en lukuisista yrityksistä huolimatta ole onnistunut löytämään ideaalia leikkauspistettä, jossa olisin tasapainossa.

Vaikka en ole joutunut näkemään nälkää, viime vuosina on ollut harvassa ne kuukaudet jolloin en olisi ahdistuneena miettinyt, miten rahat riittävät ensi kuussa. 

Se tuntuu raskaalta kun lähestyy viittäkymppiä, virallista keski-ikää, johon mennessä monet ystävät ja tutut ovat olleet taloudellisesti vakaassa tilanteessa jo vuosikymmeniä. 

Vaikka ajattelen että raha on vain yksi monista mittareista, heikkona hetkenä omasta jatkuvasta taloudellisesta kipuilusta tulee luuseriolo. 

Samalla tiedostan koko ajan vahvemmin, että kaikkien ihmisten elämässä on jokin teema jota heidän on määrä tutkia. 

Sen ääreen havahtumisen kuuluukin tehdä kipeää, miksi muuten vaivautua havahtumaan. 

Luulen teemani liittyvän siihen että oppisin luottamaan omiin lahjoihini. Niin kauan kuin en luota, estän itseäni ottamasta vastaan sitä hyvää joka olemassaololla on tarjota, mukaan lukien raha.

Eli kipuiluni rahan kanssa on osa isompaa oppimispolkua ja juuri asian kipeys pakottaa kuorimaan itseäni kerros kerrokselta.

Muuten minulla ei olisi motivaatiota tutkia tätä kohtaa itsessäni.

Joten kiitos universumille vaikeuksista, niiden ansiosta minulla on syy kaivautua syvemmälle ja tulla enemmän siksi joka olen.