Näin herkkyyden kirous raukesi – ja muuttuikin lahjaksi

Läpi elämäni olen ollut kuin sieni toisten ihmisten tunteiden suhteen ja herkästi sovittanut käyttäytymistäni niiden mukaan. 

Koska en ole osannut arvostaa itseäni, toisten tarpeet ovat usein ajaneet omieni yli.

Siksi elämä on tuntunut raskaalta. Oma herkkyys ei ole ollut lahja vaan kirous.

Mutta viime vuosina olen opetellut piirtämään rajoja ja ensisijaistamaan omia tarpeitani.

Sen myötä olen oivaltanut että toisen ihmisen korkokenkiin asettumisen ei tarvitse uuvuttaa vaan kun sen yhdistää omien tarpeiden ”rajavartiointiin”, se onkin jättimäinen lahja.

Kenties herkkyys ymmärtää sitä, mikä on toisille tärkeää yhdistettynä vähitellen kasvavaan uskallukseen ilmaista itseäni osoittautuu vielä hyväksi yhdistelmäksi taiteen tekemisessä.

Uskon että on olemassa alue, jossa syvin itseilmaisu on samalla toisten suurinta palvelemista.

Sitä kohti tänään.